Tiivistelmät

Koreografian ja historiankirjoituksen uudelleen kuvittelu

Artikkelissa koreografi Liisa Pentti ja tutkija Hanna Järvinen käyvät dialogia tutkivasta työprosessista, jossa historiantutkijan aineisto toimi koreografisen komposition kehyksenä. Lokakuussa 2016 ensi-iltansa saaneen teoksen Jeux: uudelleen kuviteltu/re-imagined taustalla vaikutti Vaslav Nijinskyn vuonna 1913 esitetty koreografia Claude Debussyn musiikkiin. Keskustelun lähdeaineistona toimivat tässä artikkelissa myös haastattelut kolmen teoksessa tanssineen tanssijan, Maija-Reeta Raumannin, Jouni Järvenpään ja Anna Torkkelin kanssa, sillä teoksen seitsemän ’tapahtumaa’ pohjasivat harjoitussalissa tehtyihin havainnointi-, improvisaatio- ja kompositioharjoitteisiin.

Tanssintekijöiden kiinnostus tanssitaiteen menneisyyden uudelleen tanssimiseen ja menneiden teosten kontekstualisointiin nykyhetkessä on hyvin tunnettua mutta mitä annettavaa historiantutkijalla on tanssitaiteilijoille? Entä millä tavoin historiantutkimus voi hyötyä liikkeen työstämisestä studiossa tanssijoiden kanssa? Koreografi Pentille mielikuvituksen ja tiedon välinen vuoropuhelu on tärkeä työkalu. Tanssille on ominaista tämänhetkisyys, joka poikkeaa kirjallisen tai kuvallisen aineiston suhteesta aikaan, mutta sisältää menneen. Toisin kuin Kenneth Macmillan Nijinsky-elokuvassa (1980) tai Millicent Hodson (1996), John Neumeier (2000) tai Wayne Eagling (2012) omissa rekonstruktioissaan, Jeux: uudelleen kuviteltu/re-imagined ei pyrkinyt luomaan uudelleen vuoden 1913 koreografiaa. Lähtökohtana oli pohtia, kuten Pentti teki Liisa Risun kanssa teoksessa Liisas danst Rosas (2014), miten tanssin menneisyys voi aktualisoitua nykyhetkessä ja miten tanssitaiteilijoiden ruumiit aktiivisesti arkistoivat, käyttävät, muokkaavat ja uudelleentulkitsevat niitä tekniikoita, koreografioita, esityksiä ja esteettisiä arvoja, joita tanssin harjoittaminen heihin kerrostaa.

Historioitsija Järviselle tanssin työstäminen ja teosmuodon etsiminen ovat tanssihistorian vaiettuja prosesseja. Menneestä tanssista säilyneiden lähteiden rooli tanssillisen ajattelun lähtökohtana tuottaa myös perinteisestä historiankirjoituksesta eroavan suhteen menneeseen. Historioitsijan näkökulmasta taiteellisen prosessin mielikuvituksellisuus ja moniäänisyys heijastelevat lähdeaineiston monitulkintaisuutta ja historioitsijan omaksumaa valta-asemaa suhteessa tanssintekijöihin. Ruumiillinen tekeminen puolestaan korostaa ruumiiden historiallista erityisyyttä, menneen ajan materiaalisuutta, taiteen arvoissa ja valtasuhteissa tapahtuneita muutoksia.

Login Form